lauantai 24. tammikuuta 2015

Torreviejan langaton lähiverkko laajenee

Monilla on Suomessa laajakaista käytössä. Kun on matkoilla tai asuu osan ajasta Espanjassa, tulee ratkaista, miten järjestää riippuvuutensa bittiavaruuteen. Jotkut ovat niin kiinni internetin pauloissa, että on vähintään silloin tällöin päästävä kurkistamaan, mitä maailmalla tapahtuu tai mitä ystävät viestittävät. Liikkuville henkilöille on tullut avuksi langaton lähiverkko, josta käytetään yleensä lyhennettä WLAN tai Wi-Fi.

WLAN-tukiaseman liittäminen jo olemassa olevaan kiinteään tietoliikenneverkkoon on periaatteessa yksin-kertaista ja edullista, joten jotkut elinkeinonharjoittajat, kuten ravintolat ja kahvilat tai lentoasemat, tarjoavat joko asiakkailleen maksutta tai maksua vastaan WLAN-palvelua käytettäväksi esimerkiksi kannettavilla tietokoneilla, tablet-tietokoneilla ja älypuhelimilla. Myös kunnat ovat avanneet avoimia verkkoja, jotka voivat teoriassa kattaa kunnan taajamat, kirjastot tai koulut. Näiden Wi-Fi- tai WLAN-hotspoteiksi kutsuttujen palvelujen määrä lisääntyy jatkuvasti.

Torreviejassa on myös lukuisia paikkoja, joista löytyy langaton nettiyhteys, osa on vapaasti käytettävissä ilman salasanaa tai sen saa pyydettäessä. Esimerkiksi kaupungin pääkirjaston tiskiltä voi ottaa lapun, johon on merkitty salasana. Kirjastossa voi siten käyttää myös omalla laitteella nettiä noin parin tunnin ajan päivittäin. Myös kulttuurikeskus Virgen del Carmenissa ja kaupungin turistitoimistossa on mahdollista liittyä verkkoon. Habanerasin kauppakeskuksessa on ilmainen wi-fi siellä kävijöille, samoin Orihuela Costan puolella Zenia Boulevardin suuressa ostoskeskuksessa.

Nyt on Torrevieja myöntänyt noin 18 000 euron määrärahan tarjotakseen kaupungilla liikkuville langattoman lähiverkon vuoden mittaisena pilottihankkeena, jolloin voidaan surffailla kuitenkin nähtävästi ainoastaan kaupungin ylläpitämillä sivuilla. Vuoden koejakson jälkeen avautunee toivottavasti mahdollisuus päästä kaikille sivuille.

Tarkoituksena on näillä uusilla lähiverkoilla kattaa Torreviejassa keskusaukio Plaza de la Constitución, Paseo Vista Alegre, Plaza de Oriente, Plaza de Encarnación Puchol (La Mata) sekä Palacio de los Deportes "Infanta Cristinan" lähiympäristö. Lisäksi neljänä kesäkuukautena myös suositut rannat Cura ja Los Náufragos kuuluvat tämän palvelun piiriin.

Costa Blancan Suomi-Seuran toimistolle on suunniteltu asennettavaksi langaton lähiverkko jäsenten käyttöön. Alicanten lentokenttä tarjoaa myös matkustajille verkkopalvelun, jossa ensimmäiset 30 minuuttia ovat maksuttomia. Monille on jo tuttu Alicanten ja Helsingin väliä lentävän Norwegian-lentoyhtiön lennoillaan tarjoama wi-fi-palvelu. Kuka se sanoikaan, että tieto lisää tuskaa – vai lisääkö?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti