sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Espanjan kunta- ja aluevaalit 24.5.2015

Espanjassa pidetään tänään sunnuntaina 24.5. kuntavaalit ja monet aluevaalit. Paikallisvaalit ovat maan kaikissa 8122 kunnassa ja aluevaalit 13 itsehallintoalueella. Neljä itsehallintoaluetta (Andalusia, Baskimaa, Galicia ja Katalonia) pitävät aluevaalinsa eri aikaan. Tämän vaalipäivän tulos enteilee vuoden lopussa pidettävien valta-kunnallisten parlamenttivaalien suuntaa, sillä Espanjan kaksipuoluemallin odotetaan murtuvan, koska korruptioon kyllästyneet äänestäjät hakevat vaihtoehtoja uusista puolueista.

Äänioikeutettuja on aluevaaleissa nyt lähes 20 miljoonaa ja kunnallisvaaleissa noin 35 miljoonaa, joista 463 000 ulkomaalaisia. Äänestää voivat ne ulkomaalaisasukkaat, jotka ovat ilmoittaneet äänestyshalukkuudestaan etukäteen viranomaisille. Kaikkiaan on suomalaisia rekisteröitynyt kunnallisvaaleissa Espanjassa äänioikeutetuiksi 2779 henkilöä, näistä noin 350 Alicanten maakunnasta, Aurinkorannikon puolella määrä on yli nelinkertainen.

Ulkomaalaiset eivät ole kovin aktiivisia Espanjan kunnallispolitiikassa. Neljän vuoden takaisten vaalien jälkeen tehdyn yliopistotasoisen tutkimuksen mukaan ulkomaalaisten kiinnostumattomuus vaaleihin johtui mm. kielitaidon puutteesta, tietämättömyydestä äänestyskäytännöstä ja siitä, että henkilön tuli itse kirjautua etukäteen äänestysluetteloon voidakseen äänestää.

Erona Suomen äänestyskäytäntöön on se, että Espanjassa ei ole kyse henkilövaaleista, vaan äänestäjä valitsee ainoastaan puolueen äänestämällä valitsemansa puolueen listaa. Äänestyspaikat ovat avoinna klo 9.00–20.00. Lisätietoja vaaleista löytyy espanjaksi mm. täältä.


Torreviejan nykyinen pormestari Eduardo Dolón Sánchez (kuva: Lauri Sintonen)
 
Vaaleissa uudet valtuutetut valitsevat ensimmäisessä istunnossaan kunnalle johtajan valituiksi tulleiden listojen kärkihenkilöiden joukosta. Torreviejan nykyinen pormestari/kaupunginjohtaja Eduardo Dolón Sánchez on ollut tehtävässään yhden nelivuotiskauden eli vuodesta 2011 lähtien. Hänen edeltäjänsä Pedro Hernández Mateo oli kaupunginjohtajana todella pitkään eli vuosina 1988–2011. Lähiviikot näyttävät, että uusiiko Eduardo Dolón paikkansa, sillä Espanjassa uudehkot puolueet Podemos ja Ciudadanos sekoittavat monilla paikkakunnilla perinteisiä kuvioita. Torreviejassa on ainoastaan 5801 ulkomaalaista pyytänyt saada käyttää äänioikeuttaan vaikka kaupungissa on kirjoilla noin 50 000 ulkomaalaista.

Lue myös:  

maanantai 4. toukokuuta 2015

Espanjan villin lännen loistava menneisyys!

Suomessa TV1 esittää maanantaina 4.5. klo 21.30 ja uusintana lauantaina 9.5. klo 13.10 tunnin mittaisen dokumenttielokuvan Unelmien kulisseissa, joka kertoo pienestä espanjalaiskylästä nimeltä Taberbas. Tämä Almerían maakunnassa sijaitseva kylä ympäristöineen houkutteli etenkin 1960- ja 1970-luvuilla eurooppalaisia elokuvantekijöitä valmistamaan ns. spagettiwesterneitä, sillä alue muistutti kuivuuden runtelemine kukkuloineen ja kitukasvuisine pensaineen huomattavasti Pohjois-Amerikan lounaisosien maisemia. Pääosin italialaisin elokuvaohjaajavoimin tuotettiin lukuisia villin lännen elokuvia. Tabernasin lähistölle rakennettiin kuvauksia varten kolme elokuvakylää, jotka kaikki ovat edelleen olemassa ja kaupallistettu turistien tarpeisiin. 

 
Nyt cowboy-hattu päähän ja auton nokka kohti Almeríaa. Villi länsi sijaitsee vain runsaan parin tunnin päässä Costa Blancalta!

Lisätietoja:





Aiheesta on ollut artikkeli Uusi Costa Blanca -lehden numerossa 1/2015 sivuilla 16–19: http://www.lehtiluukku.fi/pub?id=69197